TERAPIA- JA TYÖNOHJAUSKaikilla meillä elämässä vaihtelevat erilaiset jaksot, vähän kuin vuodenajat. Vaikka aurinko useimmiten paistaakin, pettymyksiltä, ristiriidoilta tai kriiseiltä ei kukaan meistä välty. Joskus voi tuntua, että elämän lahjanarut ovat aivan sekaisin ja niiden selvittäminen ylivoimaista yksin. Työelämän arjessa eletään monensuuntaisissa paineissa ja muutoksissa. Kiihtyvältä tuntuvassa tahdissa voi jokaisella painekattila välillä kiehahdella, jopa mennä yli. Kovat paineet puhaltavat joskus puhdin pois kokonaan, motivaation kadoksiin tai tulehduttavat työilmapiirin. Vaikka ratkaisun avaimet ovat aina jokaisessa itsessään, niin toinen ihminen voi auttaa löytämään ne. MILLOIN AVUKSI
|